Mitä kannattaa ostaa Ikeasta?

Ekominimalistina arvostan enemmän vanhaan tyytymistä kuin uuden hankkimista. Jos kuitenkin jotain on hankittava, käytetty on parempi valinta kuin täysin uusi. Ja jos täysin uutta pitää hankkia, on parempi satsata laatuun ja pitkäikäisyyteen kuin roskaan. Silti itsekin kävin ostoksilla vastikään Ikeassa. Miksi?

Tykkään aina välillä käydä ruotsalaisessa huonekalujätissä katsomassa, millaista jälkeä visualistit ovat saaneet huonekalunäyttelyssä aikaan, sekä kahvitella halvan kahvin ja kakun kera. Monesti olemme kumppanini kanssa käyneet Ikeassa todellakin vain kahvilla, sillä oman kakkupalan valinta on hauskaa. On myös jotenkin helpottavaa käydä toteamassa, ettei tarvitse yhtään mitään, edelleenkään.

Olen vuosien saatossa ostanut Ikeasta lamppuja, mattoja ja huonekaluja sekä joitakin pienesineitä, kuten kylpyhuoneen maton. Huonekaluja en enää ostaisi, sillä ne ovat enimmäkseen lastulevystä tehtyjä ja heikkolaatuisia. Ne ovat myös herkemmin saaneet lähtöpassit toisiin koteihin kuin vanhat täyspuiset kalusteeni. Valaisimet ovat palvelleet kuitenkin mukavasti itseäni, samoin mustavalkoinen Rand-blogimatto. 

Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että jos on pakko Ikeasta jotain ostaa, kannattaa ostaa valaisimia ja mattoja, mutta jättää huonekalut liikkeeseen. Myös pussi- ja aluslakanat ovat olleet ok. Mitä mieltä sinä olet?

Uutta uuteen kotiin

Uuteen kotiin muutto tarkoittaa usein sitä, että osa vanhoista huonekaluista tai tekstiileistä ei enää sovi uuteen paikkaan. Syynä voi olla erilainen huonekorkeus, toisenlainen huonejako, vähäisempi säilytystila tai neliöiden muuttunut määrä. Sisustusintoiset pitävät luultavasti muuttoa virkistävänä mahdollisuutena hankkia uutta, mutta ekominimalisti minussa kavahtaa moista ajatusta.

Mittailin siis huolestuneena uuden asunnon olohuoneen seiniä, sillä sohvani vaikutti olevan muutaman sentin pidempi kuin seinä, jolle se olisi luontevimmin sopinut. Huone on muutenkin haasteellinen, koska siinä on joka seinällä aukko, joten paikkoja sohvalle ei ole kovinkaan paljon. Ehdin jo katsella käytettyjä sohvia tori.fi:stä ja vintage-liikkeistä, mutta sohvalle löytyi onneksi paikka, kun muuttomiehet laskivat sen käsistään paikkaan, jota en ollut sille oikeastaan ajatellut. (Tori.fi:ssä on muuten ihan mielettömästi sohvia!) Olin varsin helpottunut.

(Itselle) uuden hankkiminen on omasta mielestäni todella rasittavaa puuhaa. En haluaisi ostaa täysin uutta, kun maailma on jo täynnä hyvää käytettyä tavaraa. Neitsellisen uuden ostaminen on ekosyntilistallani aika korkealla sijalla. Sopivan vanhan löytäminen kuitenkin vie paljon aikaa ja energiaa. Siksi onkin helpompaa olla tyytyväinen siihen, mitä jo on.

Helpotukseni olikin suuri, kun sain jatkaa asumista vanhan sohvani kanssa. Edellisessä kodissa olin siihen jo aika kyllästynyt, etenkin kun kissan jäljet näkyvät istuinosassa niin selkeästi. Lisäksi se oli mielestäni liian musta. Sohvan olen ostanut periaatteitteni vastaisesti uutena, joten koen jonkinlaista moraalista velvollisuutta käyttää sen loppuun asti. Tuskastuminen sohvaan sai minut monesti miettimään hankkiutumista eroon siitä ja elämistä sohvatta.

Uudessa asunnossa sohva näyttääkin yllättäen varsin kivalta. Asunnossa on niin paljon valoa, ettei sen mustuus tunnu enää liialliselta. Kissankynsien jäljet eivät myöskään jostain syystä osu silmiin niin pahasti. Sohva näyttää taas modernilta ja kivalta. Arvostan sen kestävyyttä: olen omistanut sen jo seitsemän vuotta, eikä ikä tunnu painavan. Sohva itse painaa kyllä, heh heh. Sohvan saa myös helposti vuoteeksi, jota ominaisuutta edellisessä asunnossa ei tarvinnut juuri käyttää, mutta uudessa siitä on aiempaa enemmän hyötyä. Sohvalle mahtuu istumaan monta ihmistä rinnakkkain, mutta se ei ole silti liian raskas. Itse asiassa se on varsin nappivalinta nykyiseen asuntoon.

Kun sohvan suhteen ei tarvinnutkaan tehdä mitään erityisiä toimenpiteitä, on pienemmän tavaran hankkiminen uutena sujunut pienemmin omantunnon pistelyin. Olohuoneen ja makuuhuoneen kattoon hankin molempiin valaisimet Ikeasta. Keittiöön pitänee vielä hankkia samanlainen kuin olohuoneessa, sillä 1990-luvun spottivalaisin kammottaa niin suuresti kumppaniani. Eteisessä on myös valaisin, mutta se on raskaan rasva- ja pölykerroksen peitossa, enkä ole varma, saanko sitä putsattua. Ekoilijana haluan kuitenkin koettaa. Ruokailutilasta puuttuu myös lamppu, mutta sen hankkimisella ei ole kiire, sillä keittiöstä ja olohuoneesta piisaa valoa hyvin.

Missä sitten ovat edellisen asunnon lamput? Paikoillaan edellisessä asunnossa. Muuttomiehet olivat pakanneet kaikki tuolit ensimmäisenä, joten lamppujen irrottaminen ei enää lopuksi onnistunut. Eteisen ja asuinhuoneen lamput olivat edullisia ikealaisia paperivarjostimellisia kattovalaisimia, joten jätin ne paikoilleen sen suuremmitta suruitta. 

Uutena pitää hankkia vielä keittiöön räsymatto, sillä keittiön hanasta roiskuu helposti vettä puulattialle. Muita ostoksia ei onneksi sitten tarvitsekaan tehdä. Olen helpottunut.

Vaihtelu virkistää, mutta millainen vaihtelu?

Minulle minimalismi tai yksinkertaisemmin eläminen tarkoittavat kodin osalta erityisesti käytännöllisyyttä ja esteettisyyttä. Kummankin pitää toteutua, jotta kodissani on hyvä olla. Tykkään avaruudesta, kauniista luonnon- tai valaisinten valosta, vanhoista esineistä, luonnonmateriaaleista, harmoniasta. Itselleni on tärkeää löytää huonekaluja ja tekstiilejä, jotka ovat kauniita ja pitkäikäisiä, sillä huonekaluliikettä lainatakseni etsin kumppaneita tositarkoituksella.

Oma kotini näyttää miltei aina samalta. Kun huonekalut ovat hyvillä paikoilla ja kokonaisuus toimii, nautin pitkään niiden sijoittelusta. Lapsuudenkodissani äitini vaihtoi huonekalujen paikkaa usein, ja pitkään itsekin ajattelin että niin kuuluu tehdä. Että ihminen jotenkin sammaloituu, jos huonekalut tönöttävät vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Tästä ajatuksesta poisoppineena olen nauttinut pysyvyydestä, jonka olen omaan kotiini rakentanut.  Aivan kokonaan en ole luopunut huonekalujen paikkojen vaihtelusta, mutta tuntuu, että sitä tapahtuu sitä vähemmän, mitä vähemmän tavaraa on.

Yksi asiaan vaikuttaneista asioista on luopuminen tekstiileistä. Kun vain nukkumistilassa ovat pimentävät verhot ja muissa ikkunoissa sälekaihtimet, en tarvitse verhoja. Nyt kun on kaunis lattia, sitä ei tarvitse peittää kokonaan matoilla. Kun tekstiilejä on vähän, pääsee tavallisenkin asuinhuoneen olemus esille. Tyhjät pinnat huonekalujen päällä antavat katseelle tilaa vaeltaa ja mielelle rauhaa. Kodissa voi tällöin todella levätä.

Vuosien kertyessä huomaan ärsykkeiden ärsyttävän jatkuvasti enemmän. Siksi kodissani on hiljaista. En pidä tv:tä tai radiota päällä juuri koskaan. Myös värien ja kuvioiden osalta makuni on yksinkertaistunut. Nuorempana rakastin värejä ja kuoseja, kaikkea retroa ja iloista, mutta värien kaihoni vähenee jatkuvasti. Valkoiset pellavalakanat esimerkiksi ovat nyt kaikessa yksinkertaisuudessaan ihaninta mitä tiedän, kun aiemmin odotin malttamattomana Finlaysonin uuden sesongin lakanakuoseja. 

Toisaalta kun mietin äitini huonekalujen siirtelyä ja kesä-, talvi - ja jouluverhoja, pidän niitä kuitenkin parempana vaihtoehtona kuin sisustuslehtien ja -blogien jatkuvaa päivittämistä, tavaroiden kotiuttamista ja niihin "sijoittamista". Äitini verhovalikoima pysyi samana vuodesta toiseen, mutta varastosta kaivettuna ne tuntuivat virkistävältä vaihtelulta. Mihin päätyvät`sisustajien Missonin vanhentuneen väriset sohvatyynyn päälliset, Dixonin kuparinväriset tuikut tai marmoriset trendiesineet? Miksi uudenkin talon seiniä pitää "päivittää" uudella laastilla tai värillä vain pari vuotta rakentamisen jälkeen? Miksi tällaisia hankintoja ja muutoksia pidetään jotenkin ekologisina, kun ne ovat niin pieniä? Miksi ihmisen pitää tyydyttää vaihtelunhaluaan ostamalla jatkuasti jotakin? Mitä, jos ihmiset alkaisivat ajatella oman saamisen sijaan sitä, mitä voisivat antaa? Loppuisiko kauneus maailmasta vai tulisiko tästä sellainen?

Keittiön kaapit pullollaan ruokaa

Yksinkertaistamisprosessini on jatkunut jo muutaman vuoden, ja olen ollut ajatellut, että saan nauttia työni hedelmistä erityisesti muuttaessa, kun tavaraa on vain vähän. Ei sitä tavaraa tässä viimeisimmässä muutossa niin hirveästi lopulta ollutkaan. Paitsi keittiössä. Viidestätoista muuttolaatikosta puolet piti käyttää keittiön kaappien sisältöön! 

Astioita ei minulla ole paljon, eikä ruoanlaittovälineitä. Mutta ruokaa oli tolkuttomasti. Esimerkiksi kuivattuja papuja ja linssejä lasipurkeissa ainakin yhden muuttolaatikollisen verran. Enkä koskaan edes keitä kuivattuja papuja, vaan ostan valmiita säilytystölkeissä... Erilaisia ravintolisiä oli myös runsaasti, samoin kuin superfood-aineksia, joita ei ole tullut alkuinnostuksen jälkeen pariin vuoteen juuri käytettyä. Leivontaan oli myös kaikenlaisia jauhoja ja aineksia huolimatta siitä, että leipomiseni on hyvin vähäistä. 

Päätin nyt alkaa syömään kerättyjä ruokavarastoja pois, vaikka papujen liotus ja keittäminen ei yhtään houkuttelekaan. Mietin myös osan lahjoittamista pois Facebookin Annetaan-ryhmässä. Papujen liotus ja keittäminen ei edelleenkään houkuttele.

Fantasiaminän rakentamisen lisäksi olen luultavasti rakentanut itselleni turvaa ruoasta. Kun ruokaa on monenlaista, on varaa valita, eikä nälkä yllätä. Samasta syystä pakastimesta löytää vuoden 2010 mustaviinimarjoja. Turvaahan ei pidä käyttää loppuun, sillä mikä turva se silloin olisi? Monilla ihmisillä turvan rakentaminen koostuu tavaroista, vaatteista tai esimerkiksi ylipainosta. Minun turvanlähteeni on ollut ruokatarvikkeet. Mistä muualta voisin saada varmuutta ja turvaa? Itseni ulkopuolinen turva ei ole todellista. 

Muutto siis todella avasi silmäni keittiön varustelun suhteen. Syön miltei aina samoja ruokia ja ruoka-aineksia, joten jatkossa pitäydyn hyväksi havaituissa käytännöissä. Yritän välttää vaihtelunhaluisuutta ja fantasiaminän rakentamista. Fantasioistani huolimatta en ole ehtoisa kasviskokki, joka patojen ääressä sekoittelee papuliemiä. En myöskään ole raakaruokauskovainen, jonka mielestä raakasuklaa on terveysruoka (vaikka hetken miltein uskoin niin). Olen nopeiden kasvikset+proteiini -ruokien laittaja, joka toisinaan muistaa blendata vihersmoothien. Turha tässä vaiheessa enää luulla muuta. Keittiönkaappien yksinkertaistaminen alkakoon. Turva rakentukoon sisältä päin.

Keveydestä inspiroituneena

Halu se on halu karsiakin. Ehkä nyt tuijotan sitä silmästä silmään, katsotaan kumpi laskee katseensa ensin. Tai sitten käännän katseeni blogiin Light by Coco, jonka videopostausta jouluaatolta en saa mielestäni. 

Oletteko seuranneet Cocoa? Olen ihaillut hänen tyylitajuaan ja innostavia postauksiaan. Olen kuitenkin luullut hänen kotiaan paljon suuremmaksi! Olen kuvitellut hänen postaavan valtavan kokoisesta makuuhuoneesta. Videon nähtyäni olen ollut jotenkin äimistynyt. Makuuhuone onkin heidän asuntonta! Kaksi ihmistä noin pienessä yksiössä. Ja miten vähän tavaraa edes vaatehuoneissa! Oma muuttoni 40 neliöstä 50 neliöön alkoi miltei hävettää. Samoin omaisuuteni määrä. Toisaalta Cocon esimerkki tuntui innostavalta. Alkoi heti karsituttamaan.

Mistä omaa omaisuuttani sitten voisin vielä karsia? Uudessa asunnossa en tarvitse seinille mitään, joten kaksi taulua ja yksi juliste (ehkä) ovat ylimääräisiä. Liinavaatekaappi siirtyy kumppanilleni. Kissalle tuunattu kirjahylly saa odottaa vuoroaan ullakolla, sillä en taida heti raaskia luopua siitä. Kissan nojatuoli puolestaan palautuu takaisin ystävälleni. Siinähän on itse asiassa jo kolme huonekalua vähemmän! Metallinen iso roskis menee ystävälle. Jatkossa en myöskään tarvitse kolmea pitkää räsymattoa. Jäljelle jää futon, sohva, työpöytä, ruokapöytä, kaksi lipastoa ja kissan patteripöytä. Ei se näin lueteltuna niin pahalta kuulosta. 

Omassa kodissa varastoin lisäksi joulukoristeita, lapsuuden Playmobil-leluja, työkaluja, muistoja menneiltä ajoilta, valokuvia ja kausivaatteita, joita on kutakin yksi muovilaatikollinen. Cocolla ei kaikkia tällaisia varastointeja tainnut olla, joten ihan noin tyhjiin neliöihin en tule pääsemään, vaikka mieli tekisi. En osaa kuitenkaan tällä hetkellä kuvitella luopuvani joulukoristeista, sillä aina jouluna ilahdun niistä. Valokuvia ja muistotavaroita olen karsinut ja nytkin säilytän niitä vain siksi, että ajattelen katuvani vanhana, jos hankkiudun niistä nyt eroon. Pitääköhän tämä paikkaansa?

Karsittavaa on kyllä vielä hieman keittiössä ja muutamassa lipaston laatikossa. Kirpparipöytä pitäisikin taas varata. Cocon minimalistisuuteen en taida tällä hetkellä päästä, mutta jospa tavoittelisi hänen lanseeraamaansa keveyttä? Kukin huonekaluni on jo perustellut olemassa olonsa, joten keskitytään keveyden ylläpitoon!

Fantastinen avaruus

Kun on pitkään jatkanut karsimista, tulee väistämättä vaihe, jossa ylimääräistä ei enää hirveästi ole. Silti halu yksinkertaistamiseen säilyy. Näin sitä joutuu toistuvasti kysymään itseltään samoja asioita: onko sohva välttämätön? Onko työpöytä välttämätön? Kaksi lipastoa? 

Ilman sohvaa olen tainnut elää vain muutaman kuukauden itsellisen elämäni aikana. Ihan mahdottomasti en sitä käytä, mutta luopuminen tuntuu kuitenkin vaikealta ajatukselta. Kun on kahdestaan, istutaan paljon sohvallla. Kun on yksin, sänky riittää leppoisteluun. Työpöydästä olen yrittänyt luopua useampaan otteeseen, mutta ruokapöytä on liian korkea ja sohvalla niskaan alkaa sattua. Kahdesta lipastosta vain toinenkin riittäisi, mutta koska kumpikin on umpipuuta, kaunis ja tunnearvoltaan suuri (toisen on tehnyt edesmennyt isoisäni ja toisen olen ostanut viimeisillä rahoillani köyhänä opiskelijana), en haluaisi luopua kummastakaan. Ja niin olen pohdintojeni alussa jälleen.

Sohvan suhteen eniten häiritsee sohvan painavuus. Uuteen asuntoon se ei myöskään luonnikkaasti mahdu. Jossain vaiheessa varmaankin vaihdan sen pienempään käytettyyn sohvaan, joka täyttää minimalistisen vaatimukseni kannettavuudesta. Sitä varten pitää kuitenkin säästää muutama kuukausi. Työpöytä pääsee jatkoon käyttökelpoisuutensa vuoksi ja tällä haavaa molemmat lipastotkin. Liinavaatekaappi jatkakoon kumppanini osoitteeseen. Näin pääsen yhdestä huonekalusta eroon.

Omistamani huonekalut ovat siis hyväkuntoisia, kauniita ja käytössä. Silti tyhjä tila kutsuu minua. Jahtaanko siis jotain fantasiaa, joka ei voikaan toteutua? Pitäisikö minun päästää irti tällaisesta haaveesta? Olenko liikaa ripustautunut omaisuuteeni? Yritänkö vain todistella itselleni, että voisin luopua huonekaluistani, mutta todellisuudessa en voisi? Onko näillä ajatuksilla suuremmassa mittakaavassa juurikaan väliä? Edes omassa elämässäni? Miksi on niin  vaikea hyväksyä, että tarvitsen esineitä arkielämän sujuvoittamiseksi? Pelkäänkö sitoutumista? Mitä minimalismi oikeastaan tarkoittaa minulle? Haavetta täydellisestä vapaudesta? Onko kukaan todella vapaa? Saavuttaako sen minimalismilla? Onko todellinen vapaus kuitenkin vapautta egosta? Miten huonekalujen omistaminen liittyy tähän? Saanko koskaan vastauksia kysymyksiini? Kummat ovat tärkeämpiä: vastaukset vai kysymykset?

Muutto mielessä

Loppuvuosi meni vilkkaan matkustellessa sukulaisten ja ystävien luo, tammikuu hujahti kaikesta siitä toipuessa. Helmikuussa ei näkyisi tahti hidastuvan, sillä irtisanoin eilen nykyisen vuokra-asuntoni.

Olen tässä kodissa asunut viimeiset viisi vuotta, joten muutos tulee olemaan iso, ainakin henkisesti. Juurrun ja kiinnyn helposti asumuksiini, mutta toisaalta innostun yhtä sujuvasti uudesta. Luopumisen tuskaa aiheuttavat nykyisen asunnon hyvät puolet, innostusta uuden asunnon. Täydellistä asuntoa olen tietysti yrittänyt etsiä, mutta sellaista en ole tähän mennessä vielä löytänyt. Jostain syystä remontoitu asunto ja lemmikkieläin eivät ole useimpien vuokranantajien mielestä hyvä yhdistelmä.

Ajatus muutosta on saanut minut ennennäkemättömän tarmokkaaksi. Olen jo vienyt edelliseltä kirppiskierrokselta jääneitä vaatteita UFF:lle, pyytänyt tarjousta muuttofirmalta, laittanut nettiin myyntiin turhia tavaroita, perannut kellarikomeroa, miettinyt eteisen uuden tapetin ja seinien värin, päättänyt huonekalujen sijainnin, katsellut uutta sohvaa, soittanut äidille monta kertaa. Seuraavaksi suuntaan H&M:lle viemään risaisia vaatteita ja ostamaan uuteen kotiin tiskiharjaa ja liinaa. 

Näin muuttoa suunnitellessa sitä huomaa, kuinka paljon sitku-hommia on kerännyt itselleen. Pyörien huolto, pesukoneen korjaus, elfa-koreista eroon hankkiutuminen, uunin puhdistus, ikkunoiden pesu jne. Motivaatio on näiden osalta ollut jossain muualla kuin omissa sisuksissa. Mutta nyt! Se on löytynyt. Jatkuukohan tämä helmikuun loppuun asti?